Tietoa teestä

The Ounce tee on aina tuoretta! Tämä on tavoitteemme ja pystymme siihen pienenä toimijana. Toimittamamme tee niin Puodeissa kuin Nettipuodissa pakataan toimituspakkaukseen juuri ennen toimitusta.

The Ounce ketjun maustetut teet ovat yksilöllisiä. Tehdas ei saa toimittaa identtistä maustettua laatua muille toimijoille.

Puhtaita teelaatuja hankimme  myös mielenkiintoisilta toimittajilta, joilta saamme pienten teetarhojen laadukkaita laatuja.

Tuoreustavoitteemme voi olla ongelmallinen, jos halutaan suurempia eriä samaa laatua esimerkiksi liikelahjoiksi. Yli 50 lahjapakkauksen tapauksissa on hyvä varautua siihen, että toimitus kestää pari viikkoa teen hankkimisesta johtuen. Vastineeksi pakkaamme teen aina toiveen mukaisiin lahjapakkauksiin ja tekstitämme sisällön mustekynällä joko pakkaukseen tai erilliselle kortille.